Hyppää pääsisältöön
Katso kuva!
Henry Aalto osti auton.

”Urheiluautojen aatelia!” Mental Samurai -voittaja Henry Aho osti 400 eurolla kulkupelin – kuva!

Teuvalainen Henry Aho, 40, kilpaili viime syyskuussa Suomen Mental Samurai -tittelistä.

Henry vastasi kuuden minuutin aikana kaikkiin 12 kysymykseen oikein.

Henrystä tuli lopulta Suomen ja koko Euroopan ensimmäinen Mental Samurai. Hän nettosi hulppeat 30 000 euroa.

Lue myös: Nettosi 30 000 euroa! Teuvalaisen Henryn elämä muuttui kuudessa minuutissa – ”Meni hetki ennen kuin tajusin!”

Urheiluautolla kesätöihin

Teuvan kunnan töissä oleva Henry pääsee kesällä jälleen kirjoittamisen pariin.

– Sain kesätoimittajan töitä paikallislehdestä, Tejukasta. Olen ollut siellä aiemminkin parina suvena.

Liikkuminenkin kesätoimittajalla onnistuu mainiosti, sillä omakotitalon pihalla komeilee uunituore hankinta, vuoden 1999 mallia oleva Nissan Micra.

– Tämähän on urheiluautojen aatelia! Maksoin siitä 400 euroa ja rapiat päälle. Tässä halvassa hinnassa on se hyvä puoli, että jos kulkupelini jysähtää jossain matkan varrella, niin jätän sen siihen.

Henry Aho hankki voittorahoillaan ensimmäiseksi uuden ajopelin. – Tämä on urheilu- autojen aatelia, mies veistelee esitellessään vuosimallin 1999 Nissan Micraa.
Henry Aho hankki voittorahoillaan ensimmäiseksi uuden ajopelin. – Tämä on urheilu- autojen aatelia, mies veistelee esitellessään vuosimallin 1999 Nissan Micraa.

 

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!


Teksti:
Kai Merilä
Kuvat:
Atte Kajova

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!