Hyppää pääsisältöön
Katso video!
Laulajatähdet saivat drag-versiot.

Suomalaiset drag-tähdet tekevät kunniaa Leidit lavalla -laulajaikoneille: tältä näyttävät Katri Helenan, Paula Koivuniemen, Marionin ja Lea Lavenin drag-versiot – katso video ja kuvat!

Vaikka drag-kulttuurilla on Suomessakin jo kohtuullisen pitkä historia, mistään valtavirtojen hittituotteesta ei ole kysymys – vielä.

Moni viihdealan ammattilainen on kuitenkin povannut tälle, enimmäkseen pikkujouluviihteenä pidetylle taiteenalalle nousujohteista tulevaisuutta. On jopa heitelty ilmaan veikkauksia, että dragit voisivat hyvinkin olla vaikka Suomen seuraava stand-up!

Lue myös: Drag-artisti järjesti hallitsevalle Miss Suomelle todellisen yllätyksen: Kuin kaksi marjaa!

Ennennäkemätön show

Tammikuussa 2018 Niko-Pekka Mäkinen, Aarni Mikkola, Mika Tepsa ja Antti Taipale tapasivat helsinkiläisessä ravintolassa ja miettivät suomalaista drag-kulttuuria. Tapaamisessa syntyi idea, jonka lopputuloksena miehet päättivät tehdä yhdessä Suomessa ennennäkemättömän show´n.

Näin sai alkunsa tammikuussa ensi-iltansa saava Drag-leidit lavalla -teatteriesitys.

Kunnianosoitus

– Esitys on ainutlaatuinen esimerkiksi siksi, että ainoastaan musiikki tulee nauhalta. Laulamme itse kaikki kappaleet, laulunopettajanakin kunnostautunut Mika, drag-nimeltään Pola Ivanka kertoo.

Esitys pohjautuu Katri Helenan, Lea Lavenin, Paula Koivuniemen ja Marion Rungin vuonna 2000 tekemään Leidit Lavalla -konserttikiertueeseen.

– Tämä on kunnianosoitus näille upeille daameille, Niko-Pekka, eli NikoLa sanoo.

Katri Helena, Antti Taipale, Artistinimi: Sheila, Dragina reilut 10 vuotta, Helsinki Drag Battlen keulahahmo.
Katri Helena, Antti Taipale, Artistinimi: Sheila, Dragina reilut 10 vuotta, Helsinki Drag Battlen keulahahmo.

 

Show´ssa kuullaan alkuperäisten leidien suurimmat hitit, ja lavalla vierailee noin 15 muutakin hahmoa.

– Näillä leideillä on niin paljon hittejä, että kappaleita valitessa tuli valinnanvaikeus, pakko oli pudottaa monia biisejä pois, Mika kertoo.

Paula Koivuniemi, Niko-Pekka Mäkinen, Artistinimi: NikoLa, Dragina 14 vuotta. Tunnetaan myös Toosa tv:stä.
Paula Koivuniemi, Niko-Pekka Mäkinen, Artistinimi: NikoLa, Dragina 14 vuotta. Tunnetaan myös Toosa tv:stä.

 

Lue myös: Drag-tähti imitoi Cheekiä - katso!

Ei mikään imitaatioesitys

Vaikka esitys pohjautuukin vuonna 2000 nähtyyn konserttikiertueeseen, mikään imitaatioesitys se ei ole.

– On fyysisestikin mahdotonta miehen laulaa samalla tavalla kuin naisen, Mika miettii.

Lea Laven, Mika Tepsa, Artistinimi: Pola Ivanka, Dragina vuodesta 1993. Yksi Suomen pitkäaikaisimmista drageista, laulanut itse esityksensä jo 15 vuotta.
Lea Laven, Mika Tepsa, Artistinimi: Pola Ivanka, Dragina vuodesta 1993. Yksi Suomen pitkäaikaisimmista drageista, laulanut itse esityksensä jo 15 vuotta.

 

Show´ssa nähdään miesten mukaan muutakin kuin neljä miestä naisten vaatteissa.

– Uskon, että esityksemme laittaa myös yleisön ajattelemaan. Siinä on monia eri osa-alueita. Uskon, että se myös koskettaa ja liikuttaa katsojia. Ei se ole pelkästään sitä, että neljä tammaa tamppaa lavalla.

Marion, Aarni Mikkola, artistinimi: Jayden Mars, Dragina 3 vuotta. Aarni on myös Marionin luottomeikkaaja.
Marion, Aarni Mikkola, artistinimi: Jayden Mars, Dragina 3 vuotta. Aarni on myös Marionin luottomeikkaaja.

 

Lue myös: Suomalainen drag-tähti järkyttyi: maanjäristys kesken keikan!

Miehet ovat harjoitelleet itse käsikirjoittamaansa esitystä tiiviisti syyskuusta alkaen, ja nyt esitys alkaa muovautua lopulliseen malliinsa.

– Ei ensi-iltaan tulla harjoittelemaan, vaan esitys on silloin hiottu huippuunsa, Aarni, drag-nimeltään Jayden Mars sanoo.

Katso video Drag-leidien kuvauksista!

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!


Teksti:
Sami Spåra
Kuvat:
Pasi Murto ja Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!