Hyppää pääsisältöön
Sofia Hult sai sponsoreita.

Sukupuolensa korjannut Sofia Hult käytti yli 30 000 euroa leikkauksiin – ”Onneksi sain pari sponsoria!”

Kun Sofia Hult, 32, tuli julkisuuteen vuonna 2015 tosi-tv-sarjassa Hottikset, hän oli maistraatin kirjoissa mies nimeltä Juha Immonen. Hän oli jo tuolloin tehnyt päätöksen sukupuolensa korjauksesta, mutta prosessi on monivaiheinen.

– Olen pienestä asti tiennyt syntyneeni väärään kehoon ja tuntenut olevani tyttö ja nainen. Minulla on aina ollut enemmän nais- kuin mieshormoneja.

Lue myös: Sofia Immonen toipui Thaimaassa vaativasta leikkauksesta: Juhlin ilotyttöjen kanssa ja laihduin 8 kiloa – tyrmäävä bikinikuva!

Haluan vain parasta

Sofia olisi ollut oikeutettu maksuttomaan genitaalialueen korjausleikkauksen sekä rintojen kohotuksen Suomessa. Maksettavaksi olisi jäänyt vain sairaalamaksut.

– Kun kuulin, ettei Suomessa panosteta juurikaan korjausleikkausten esteettiseen puoleen, päätin lähteä ulkomaille, vaikka rahaa se vaatikin. Minulle kelpaa vain paras!

– Onneksi sain pari sponsoria ja yhteistyökumppania, jotka auttoivat minut alkuun. Enkä tarkoita tällä mitään "sugardaddya".

– Ilman kauneusklinikkaa pyörittävää Tiina Jylhää en olisi esimerkiksi löytänyt maailman parhainta genitaalialueen korjausleikkauksia tekevää kirurgia Thaimaasta.

Lue myös: ”Leukaperieni iho roikkuu!” Nimeään vaihtanut kohukaunotar Sofia Immonen turvautui kauneusoperaatioon – kuvat!

Sofian isoin ja vaativin leikkaus tehtiin vuosi sitten, ja se oli myös kallein.

– Lentoineen ja kahden viikon majoituksineen sukupuoleni korjaukseen meni noin 14 000 euroa. Kaikkinensa operaationi ovat maksaneet yli 30 000 euroa.

– Olen älyttömän tyytyväinen lopputulokseen.

Sofia kertoo leikkaustensa hinnat.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Anne Pennanen
Kuvat:
Eva-Liisa Orupöld

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!