Hyppää pääsisältöön
touko

Suhteesta seurasi kohu, kohusta avioero ja uusi onni - nyt Touko Aallon ja Iris Flinkkilän suhde on ohi: "Ei olla enää pariskunta"

Vihreiden puheenjohtajaksi vuonna 2017 täpärästi noussut Touko Aalto, 36, sai aikaan melkoisen mylläkän, kun pian hänen valintansa jälkeen selvisi, että hänellä oli suhde nuoreen puoluetoimiston viestintätyöntekijään, Iris Flinkkilään.

Vihreiden sisäpiiri oli eri lähteiden mukaan likimain tyrmistynyt uutisesta ja sitä seuranneesta kohusta, mutta pian Touko ja Iiris antoivat yhteishaastatteluita ja poseerasivat kuvissa, onnea hehkuen.

ooe

Burn out

Syksyllä 2018 Touko kärsi pahasta työuupumuksesta ja ajautui sairauslomalle. Puoluejohtajan nuija siirtyi hetkeksi Pekka Haavistolle, kovan suhmuroinnin tuloksena. Viime vuonna puolue äänesti johtajakseen Maria Ohisalon.

eto

Paparazzi iski! Touko, Iiris ja Pekka Haavisto ravintolassa Helsingissä (2018). 

Toukon ura politiikassa sen sijaan otti rajusti takapakkia, sillä hän putosi eduskunnasta kevään 2019 vaaleissa. Tiettävästi hän vetäytyi valmistelemaan kesken jääneitä opintojaan ja osa-aikaiseksi konsultiksi.

Kevät koittaa

Touko on nyt monella tapaa vapaa mies, sillä hän kertoo Instagramissa, että kohusta alkanut suhde Iirikseen on ohi. He ovat kuitenkin hyvissä väleissä ja juttelevat videopuhelujen välityksellä. 

Todellinen catch!

Kaikenlainen riiaus on tällä hetkellä kokolailla pannassa koronamääräysten takia, mutta onneksemme tilanne ei ole loputon. Seiska ennustaa, että Toukosta saataa hyvinkin tulla yksi valtakunnan tavoitelluimpia treffikumppaneita, kun liikkumisrajoitukset ja  kokoontumiskiellot puretaan.

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!