Hyppää pääsisältöön
Katso kuvat!
Outi Alanen.

Muistatko vielä takavuosien tähtinäyttelijä Outi Alasen? Tältä hän näyttää nykyään: hassu välikohtaus hämmästytti Helsingissä - "Aikamoista taistelua!"

Takavuosien tähtinäyttelijä Outi Alanen muistetaan useista rooleistaan vuosikymmenten varrelta. Persoonallinen ja suuren yleisön mieleen ollut tummaverikkö hurmasi katsojia niin televisiossa, teatterilavalla, elokuvakankaalla kuin myös ääninäyttelijänä.

1980- ja 90-luvun kultavuosien jälkeen Outi alkoi hiljalleen jättäytyä julkisuudesta. Toki hänet on nähty vielä 2000-luvullakin teatterissa sekä muutoinkin erinäisissä julkisissa tilanteissa, muttei enää niin useasti kuin joskus muinoin.

Lue myös: Näyttelijä Outi Alanen kommentoi Aku Louhimiehen tapausta: "Olen tällainen takarivin näyttelijä, koska en ole suostunut ohjaajien ja tuottajien mielivaltaan!"

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. KATSO MYÖS TUORE KUVA OUTISTA JUTUN LOPUSTA!

Sellaisena kuin me hänet pääasiassa muistamme. Outi Alanen ja Santeri Kinnunen kuvattuna 1990-luvulla.
Sellaisena kuin me hänet pääasiassa muistamme. Outi Alanen ja Santeri Kinnunen kuvattuna 1990-luvulla.

Nyt Outista, 52, on jälleen tuore näköhavainto. Vuonna 2008 lähihoitajaksi ensihoidon koulutusohjelmasta ja sen jälkeen ambulanssin ensihoitajaksi valmistunut nainen nautiskeli aurinkoisesta sunnuntaista viikko sitten Helsingin Punavuoressa.

– Meinasin ensin kävellä ohi, mutta aloin sitten miettiä, että olipas tutunnäköinen nainen. Oli sitten pakko kääntyä ympäri ja katsastaa, että kyllä, sehän on Alasen Outi, Seiskalle kerrotaan.

Lue myös: Elina Knihtilä kyynelehti näyttelijäkollegan raiskauskertomuksen kuultuaan – Outi Alanen sivalsi tylysti Twitterissä: ”Tekopyhää!”

Takavuosien tähtinäyttelijän ja uskollisen lukijamme kohtaaminen sattui aivan pääkaupungin sydämessä Fredrikinkadulla.

– Yhtäkkiä Outin pieni hauva heittäytyi poikkiteloin kadulle eikä olisi enää halunnut jatkaa matkaa. Aikamoista taistelua se oli, mutta hauska näky, Fredalta naureskellaan.

Ohessa kuva Outista ja tämän poikkiteloin heittäytyneestä hauvelista:

Outi Alanen taisteli toissasunnuntaina koiransa kanssa Helsingissä.
Outi Alanen taisteli toissasunnuntaina koiransa kanssa Helsingissä.

 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus, lukijan kuva

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!