Hyppää pääsisältöön
BB-Sini

Kohun myötä Big Brother -talosta poistunut Sini purki tuntojaan somessa: ”Olen marinoinut tämän viikon niin syvässä p**kassa!”

Sini poistui Big Brother -talosta viime viikon maanantaina. Hänen aviomiehensä oli laittanut avioeron vireille edellisenä perjantaina, ja Sini poistuikin BB-talosta henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Lue myös: Big Brother -Sinille uutispommi ulkomaailmassa – aviomies hakee avioeroa Sinin ollessa vielä talossa!

Talossa ollessaan Sini herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa, sillä hänen käytöksensä muun muassa Minnaa kohtaan koettiin kiusaamisena. Sini muun muassa 
Minna häädettiin talosta sunnuntaina, ja sen jälkeen hän on keskustellut asioista Sinin kanssa. Sini kertoi asiasta Instagram-tilillään.

- Minnan kanssa olen siis jutellut päivän aikana ja about tuhat kiloa p*skaa on tippunut harteilta ja vihdoin alkaa näkymään valoa tunnelin päässä. Ylivoimaisesti järkttävin asia minulle oli talosta tultuani, miten Minnaan liittyvät tapahtumat ovat näyttäytyneet talon ulkopuolelle. Kaikista vähiten ikinä halusin tulla leimatuksi kiusaajaksi, Sini kirjoitti Stories-osiossaan.

Sini kertoi tunteneensa tunnontuskia Minnaan liittyen.

- Olen halunnut erikoistua uhrien avustamiseen siksi, koska haluan olla heikompien puolella. En siedä epäoikeudenmukaisuutta ja sitä, kun lyötyjä lyödään.

Lue myös: Avioerokohun keskellä oleva Big Brother -Sini pohti tekemisiään päiväkirjahuoneessa jo päiviä sitten: ”Olen kuitenkin naimisissa!”

Lopuksi Sini välitti viestin ihmisille, jotka haukkuvat häntä sosiaalisessa mediassa. Hän oli varma, että Minnaan liittyvä kirjoitus herättää keskustelua.

- Ja tiedän, että tästäkin tekstistä alkaa jäätävä p**kamyrsky, koska minua on nyt vaan päätetty vihata ihan joukolla. Ihan sama mitä teen tai olen tekemättä, teen sen suurimman osan mielestä väärin. Ihan mitä vain sanon, se ymmärretään tahallaan väärin ja p**kamyrsky on jälleen valmis

- Toisaalta olen, marinoinut tämän viikon niin syvässä p**kassa, että ei paljon tunnu enää tässä konkurssissa.

BB-Valvomossa ruodittiin Sinin Big Brother -taivalta ja jättikohua. Katso jakso:

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
Nelonen Media

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!