Hyppää pääsisältöön
Juhani Tamminen

Harvinainen perhepotretti julki: tässä on Tammisten dynastia! Jälkikasvustaan ylpeä Juhani Tamminen alleviivaa: ”Kaikki on aina perustunut siihen, että…”

Ensi tiistaina 70 vuotta täyttävä kiekkomies Juhani Tamminen muistetaan urotöistään kaukalossa ja pelaajapenkin takana sekä värikkäistä pikkutakeistaan kommentaattorina. Silti eniten sisältöä elämään on tuonut perhe.

– Minulla on kolme fantastista lasta ja kohta kuusi lastenlasta. Voin sanoa ääneen klassisen lauseen: ”Kyllä isä on ylpeä tyttäristään”, turkulainen family man rykäisee ja näyttää herkistyvän.

– Se on ensisijaisesti Mari-vaimoni ansiota. Kaikki on aina perustunut siihen, että olen onnistunut hankkimaan hyvän puolison. Olin kiekkourallani paljon poissa, ja vanha totuushan on, että lapsille äiti tulee aina ensin. En voi kuin lakkia nostaa.

Lue myös: Kiekkolegenda Juhani Tammisen yllättävä avautuminen rahasta: Omistan kymmeniä asuntoja!

Juhani ja Mari Tamminen ovat pitäneet yhtä jo 55 vuotta. – Olen antanut Marin hoitaa tyttöjemme kasvatuksen ja antanut hänelle täyden tukeni. Se on vähän kuin päävalmentaja ja kakkoskoutsi: ei voi olla kahta johtajaa, Tami vertaa.
Juhani ja Mari Tamminen ovat pitäneet yhtä jo 55 vuotta. – Olen antanut Marin hoitaa tyttöjemme kasvatuksen ja antanut hänelle täyden tukeni. Se on vähän kuin päävalmentaja ja kakkoskoutsi: ei voi olla kahta johtajaa, Tami vertaa.

Asenne verenperintönä

Yhtä lailla Juhani arvostaa myös tyttäriään Anna-Mariaa, Katariinaa ja Kukkaa, joiden saavutukset puhuvat puolestaan.

– Anna-Maria on todella kova lakinainen, hän on työskennellyt New Yorkissa, Lontoossa ja ihan joka puolella. Katariina on lääkärinä Kööpenhaminassa, ja Kukka palasi hiljattain Englannista. Hän on ekonomi ja töissä kansainvälisessä suuryrityksessä.

– Tyttäreni ovat saaneet verenperintönä sen, että kun jotain tehdään, se tehdään kunnolla. Ja sen, että jos haluaa menestyä, mikään virka-aika ei ikinä riitä, vaan aina on tehtävä ylimääräistä!

Lue myös: Kuvat ja video Aurinkokuninkaan valtakunnasta! Juhani Tamminen esittelee hulppeat mökkitiluksensa – ”Tänne paistaa aurinko 24/7!”

 

Osaan olla tiukka pappa!

Kivenkova kiekkomies näyttää lastenlasten seurassa herkän puolensa. Tami paimentaa jälkipolvia erityisesti kesämökillään Turun saaristossa.

– Silloin vältetään kurinpitoa ja keskitytään kalastukseen sekä tikanheittoon. En ole sellainen isoisä, joka heristelee siellä sormi pystyssä, vanha liikunnanopettaja vannoo.

– Olen aikoinaan yrittänyt olla tiukkana tyttärieni kanssa, mutta jälkipolven suhteen siitä nähdään vain murto-osa. Ja jos jotain kasvatuksellista huomautettavaa ilmenee, vinkkaan siitä vain tyttärilleni. En siis puutu suoraan pelinkulkuun.

Tami osaa tosin tarvittaessa olla tiukka pappa.

– Uskon itseltäni löytyvän sen verran auktoriteettia, ettei mökilläni pyöri mikään sirkus!

Lue lisää 70 vuotta täyttävästä Juhani Tammisesta tuoreimmasta Seiskasta!

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!


Teksti:
Eetu Ampuja, Turku
Kuvat:
Timo Korhonen, Jukka Liukas ja Lehtikuva

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!