Hyppää pääsisältöön
Cicciolina

Erika Vikmanin UMK-kisabiisi on omistettu aikuisviihdenäyttelijä-poliitikko Cicciolinalle - vuonna 1988 Suomi kohahti vilautuksesta eduskunnassa!

Erika Vikman lähtee UMK-kisaan kappeella Cicciolina. Nuorimmat viisufanit tuskin muistavat kohuttua Elena "Cicciolina" Stalleria, 68, jonka tempaukset nousivat puheenaiheiksi 1980- ja 1990-luvuilla. 

1970-luvulla Cicciolina muutti synnyinmaastaan Unkarista Italiaan. Italiassa Cicciolina alkoi media-alan työt ja tuli tunnetuksi räväkkänä radiojuontajana, joka puhui häpeilemättä seksistä. Italialaisen aikuisviihde-elokuvan vaikuttaja Riccardo Schicchi sai houkuteltua Cicciolinan mukaan tuotantoihinsa. Mistään taide-elokuvasta ei ollut kyse, vaan ronskista pornosta. Kyseisiä filmille kuvattuja pätkiä esitettiin alan elokuvateatterissa ympäri Eurooppaa ja osaa niistä myytiin 8mm-filmikopioina kuluttajille.

Myöhemmin Cicciolina esitteli näyttelijäntaitojaan videoilla, joita kuluttajat saattoivat hankkia VHS-muodossa. Digiajan koittaessa Cicciolina oli siirtynyt jo retrosarjaan, mutta hänen elämäntyönsä pornon parissa on nähtävillä suosituimmilla aikuisviihdesivuilla melko kattavasti.

Poliitikko

Huomioarvonsa vuoksi Cicciolinaa houkuteltiin Italian politiikkaan jo 1970-luvulla. Yhteiskunnallisen herätyksen saanut kaunotar alkoikin kampanjoida tarmokkaasti vihreiden arvojen ja ihmisoikeuksien puolesta, keräten asialleen huomiota alastomuustempauksilla. Parlamenttipaikka aukesi vuoden 1987 vaaleissa. 

Cicciolina

Cicciolinan tavaramerkki oli paljas rinta. Kuva vuodelta 1989.

Vierailu Suomeen

Parlamentaarikko-Cicciolina vieraili Suomessa syksyllä 1988. Vierailusta syntyikin melkoinen haloo, kun hän vilautti paljasta rintaa eduskunnan lehteriltä. Yleisradion arkistojutun mukaan vilautus sai kansanedustajien pasmat sekaisin ja puhemies joutui koputtelemaan nuijaansa kerran jos toisenkin, ennen kuin järjestys palasi saliin.

ciccis

Cicciolina tv-uutisten haastattelussa vuonna 1988.

Vilautus toistui vielä tv-haastattelussa ja hetken aikaa Suomi ei muusta puhunutkaan kuin Cicciolinasta.

Hän vieraili Suomessa vielä 2000-luvulla, mutta huomio jäi pienehköksi.

Asiantuntijoiden mukaan Cicciolina onnistui karnevalisoimaan politiikkaa ja keräämään paljon huomiota itselleen, mutta parlamentaariset saavutukset (vuosina 1987-1992) vihreiden arvojen ja ihmisoikeuksien edistämisen saralla jäivät melko vaatimattomiksi.

Erotiikan puolella Cicciolinan ura hakee vertaistaan. Hänen kataloginsa kattaa kymmeniä ellei satoja pornoelokuvia, lukemattomia miestenlehtikuvia ja tuhatmäärin lehtijuttuja ympäri maailman. Lisäksi hän levytti useita kappaleita. 

Arvioi ex-pornotähti Cicciolinan tyyli - farkut jalassa muttei alushousuja!

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!