Hyppää pääsisältöön
Kari Väänänen

Näyttelijäkonkari Kari Väänänen mursi kätensä – pelkäsi menettävänsä roolin suosikkisarjan uudesta versiosta!

Näyttelijäkonkari Kari Väänänen piipahti Pirkkalassa tekemässä maatilan isännän roolin Häräntappoaseen uudessa versiossa.

Alkukesästä Kari kompastui portaissa niin pahasti, että käsi murtui. Silloin häntä hieman jännitti, meneekö sovittu rooli sarjassa ohi.

– Vaan eipä mennyt! Minulle sanottiin, että jos pystyn olemaan ja kävelemään, niin käsi ei haittaa. Rooliin lisättiinkin sitten yksi repliikki, joka selittää kantositeen. Helpostihan se maatilan isäntäkin portaat alas tulee, Kari naureskeli.

Kari Väänänen

Lue myös: Kari Väänänen tuohtui perättömistä väitteistä: Minua syytettiin seksuaaliseksi me too -siaksi!

Piipahdin Pirkkalassa saarnaamassa

Ennen Syke-elokuvan juuri alkaneita kuvauksia Matti Ristinen piipahti Pirkkalassa julistamassa Jumalan sanaa, sillä hänellä on sarjassa pieni papin rooli.

– Itse olen vakaumukseltani useimpien suomalaisten tapaan lähinnä tapakristitty. Kuulun kirkkoon, mutta taisin viimeksi käydä jumalanpalveluksessa jouluna. Pääsiäiskirkko jäi väliin sattuneista syistä, Matti totesi koronakurimukseen viitaten.

Matti Ristinen

Lue myös: Kari Tapiota näyttelevä Matti Ristinen asuu näyttelijäpuolisonsa kanssa 112-neliön kerrostalokämpässä – kuva!

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!


Teksti:
Atte Alhainen
Kuvat:
Atte Kajova

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!