Hyppää pääsisältöön
Katso kuva!
Anu Palevaara

Muistatko Salatut elämät -kaunotar Anu Palevaaran?! Tältä hän näyttää nyt!

Anu Palevaara, 48, näytteli Salatuissa elämissä Jenni Vainiota vuosina 1999–2013. Vaikka lopettamisesta on kulunut jo seitsemän vuotta, televisiokatsojat tunnistavat hänet edelleen kaupungilla.

– Varsinkin nuoret tunnistavat minut, sillä vanhat jaksot pyörivät YouTubessa. En ole katsonut sarjaa lopettamiseni jälkeen, mutta ihmiset ovat lähettäneet minulle vanhoja töitäni sosiaalisen median kautta.

Nykyään Anu seuraa televisio-ohjelmia pitkälti suoratoistapalvelujen kautta.

– Nautin, että voin katsoa sarjoja silloin kun haluan, ja usein ahmin usean jakson kerralla. Riitta Havukaisen tähdittämä Paratiisi on ollut tänä keväänä yksi lempisarjoistani.

Entinen Salkkarit-tähti on ollut sinkku jo usean vuoden.  – Elän ihan samanlaista perusarkea kuin moni ikäiseni sinkku, Anu kertoi Riikka Ikäheimon Riikka Couture x Stockmann -malliston lanseeraustilaisuudessa.
Entinen Salkkarit-tähti on ollut sinkku jo usean vuoden.  – Elän ihan samanlaista perusarkea kuin moni ikäiseni sinkku, Anu kertoi Riikka Ikäheimon Riikka Couture x Stockmann -malliston lanseeraustilaisuudessa.

 

Lue myös: Ex-Salkkari-tähti Anu Palevaara: Olen luonteeltani aika erakko!

Opetan tanssia

Salatuissa elämissä lopettamisen jälkeen Anu on näytellyt Blondi tuli taloon -näytelmässä, Rendel-elokuvassa sekä useissa lyhytelokuvissa, jotka ovat vielä leikkausvaiheessa. Tulevana kesänä häntä pitäisi työllistää Taivallahden kesäteatterin Linjat kuumina -esitys.

Näyttelijän töiden lisäksi hän on tehnyt tanssinopettajan töitä.

– Se ei ole mitenkään uusi työ, sillä olen aina tanssinut, ja opetin tanssimista jo näytellessäni Salkkareissa. Voitin diskotanssin Suomen mestaruuden 80-luvulla, Anu muistuttaa.

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan arkisto ja Pasi Murto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!